Äänekosken kaupungin kyläiltakierros pysähtyy seuraavana Suolahteen
Tervetuloa Suolahden ja Ruotinkylän kyläiltaan vaikuttamaan oman asuinalueen asioihin
Äänekosken kaupungin seuraava kyläilta järjestetään Suolahdessa ja illassa käsitellään kylien omasta toiveesta sekä Suolahden että Ruotinkylän asioita ja kehittämistä. Suolahden ja Ruotinkylän yhteinen kyläilta järjestetään ma 27.5.2024 Suolahden yhtenäiskoulun ruokalassa/auditorioportailla, os. Telakkakatu 15, 44200 Suolahti. Klo 17.30 kahvit, klo 18 tilaisuus alkaa. Tervetuloa mukaan!
Kyläilloissa keskitytään jatkossa entistä enemmän juuri niiden kylien kehittämiseen, eikä koko kaupunkia koskeviin asioihin. Kyläilloissa käsitellään kylien omia kehittämiskohteita, esitellään alueen ajankohtaisia kuulumisia, kuullaan asukkaita ja keskustellaan. Kyläiltojen kulkua on uudistettu niin, että kylien kehittämistoiveita on kartoitettu etukäteen ja näistä kyläyhdistysten nostamista asioista keskustellaan ja vastataan kysymyksiin.
Esimerkiksi Suolahden kyläyhdistys on nostanut kehittämiskohteiksi: Asemakadun koulun tontin tulevaisuus, julkinen liikenne, teidenvarsien ja ulkoilualueiden siistiminen sekä sataman alueen kehittäminen. Myös Ruotinkylän kehittämiskohteet kartoitetaan ennen kyläiltaa.
– Osa näistä kylien toivomista asioista on jossain vaiheessa pakko ratkaista, ja kyläilloissa voimme kuulla asukkaita ennen päätöksiä. Kylien toiveita kerätään ja mietitään, mitä niistä voidaan toteuttaa. Kehittämiskohteita käsitellään ainakin kaupungin kehitystyöryhmässä ja tarvittaessa strategiatyöryhmässä, kehityspäällikkö Tanja Sulin kertoo.
– Toiveena on, että paikalle saadaan myös paikallisia yrittäjiä mukaan.
Kysymyksiä kyläiltaan voi laittaa etukäteen 20.5. mennessä osoitteeseen kirjaamo@aanekoski.fi. Kaikki Suolahden ja Ruotinkylän asukkaat, yhdistystoimijat ja yrittäjät ovat lämpimästi tervetulleita!
Toinen tämän vuoden kyläilta järjestetään syksyllä Äänekosken kaupungin keskustaajaman asukkaille.
Lisätietoja:
Kehityspäällikkö
Tanja Sulin
050 440 0813
tanja.sulin@aanekoski.fi
Uutinen julkaistu , muokattu 3.5.2024 klo 08:44